Tulvari Oy

Perinteisesti Tulvari tunnetaan käyttövesijakotukkien suojakaukaloista, joita on valmistettu yli 20 vuotta. Vuototurvallisuus, siisti lopputulos sekä asennuksen järjestelmällisyys ovat tuotteidemme taustalla. Vuonna 2015 laajensimme tuotevalikoimaa LVI-keskuksiin ja näin syntyi ajatus putkiasennuksen teollistamisesta. Kaikkia putkiasennuksia ei voi teollistaa, mutta toimitamme asiakkaillemme mahdollisimman pitkälle esivalmisteltu kokonaisuuksia vuototurvallisuus huomioiden.

Meillä on Kempelessä tehdas, josta tuotteet toimitetaan tukkujen varastoon tai projekteina suoraan asiakkaalle. Meillä on oma tuotekehitysyksikkö ja kehitämme jatkuvasti nykyisiä sekä uusia tuotteita yhdessä asiakkaiden kanssa. Tavoitteenamme on kasvaa jatkossakin kannattavasti ja näin tuoda LVI-alalle kehitystä sekä uusia innovaatioita.

Tulvarin tarina

1995 Tulvari-tuoteidea syntyy. Alkuperäinen keksijä Pekka Palo kehittää Tulvari 600 kaukalon.

1997 Tulvari-tuotteet siirtyivät Vanhalan veljeksille myyntiin Pekka-varaajien oheistuotteeksi ja myöhemmin kokonaan. Valikoimaan tulee Tulvari 350 ja keittiön kodinkoneiden alustat

2004 Kauko Karhumaa (Esan isä) ostaa Tulvari liiketoiminnan

2004-2014 Käyttövesikaukaloiden valikoima laajenee Tulvari 200, 250, 350 ja 400 kaukaloilla. Lisäksi syntyy uudet tuoteperheet lämpöpumpun alustat ja lattialämmityksen vuotokaukalot.

2014 Esa Karhumaa ostaa Tulvari liiketoiminnan

2015 Tulvari keittiö-tuotteet syntyvät 

2016 LVI-keskusten valmistus aloitetaan 

2019 Putkiosien kokoonpano laajenee

2021 Alaslaskutelineet syntyvät

2022 Tulvari lattialämmitysjakotukki kaapit JTK-sarja syntyy

2024 Tulvarin toimitusjohtajaksi siirtyy Juho Karhumaa kolmannessa polvessa

Urakoitsija saa Tulvarin tukkuliikkeistä:

Rakentajille Tulvarin myy rautakaupat